Hölkkä

Olimme eilen asiakkaiden kanssa ihanalla jouluhölkällä. Oli mahtavaa päästä ulkoilmaan nauttimaan raikkaasta talven pikkupakkasesta ja samalla treenata: joka iikalla oli puolentoista tunnin treenin jälkeen punaiset posket ja iloinen mieli: kiitos kaikille osallistujille!

Ehdin lenkin lomassa hieman tarkastella ja jutella juoksu-/hölkkätekniikoista. Tässä muutamia pointteja, joista eilen juteltiin. Keskustelen asiasta mielelläni lisää livenä, joten ethän epäröi ottaa yhteyttä:

  • Hölkätessä tärkeimpiä haasteita on pitää syke kurissa. Suuri osa kuntoilijoista yrittää juosta liian kovaa. Sykkeet ovat yksilöllisiä enkä aio tässä suuremmin eritellä numeroin, missä kunkin syke tulee hölkätessä olla. Tärkeintä on peruskestävyysharjoittelussa pystyä etenemään tasaisella vauhdilla tarpeaksi pitkään, min. 45min. Tämä tarkoittaa, että etenemisvauhti on sellainen, joka ei täysin sinua hengästytä. Toisaalta vanha kolmen P:n, Pitää Pystyä Puhumaan – sääntö ei tarkoita sitä, että lenkillä pystyy helposti lörpöttelemään minuuttitolkulla omia ja naapurin kuulumisia: silloin vauhti on liian hidas. Yritä peruskestävyyslenkillä siis löytää vauhti, joka tuntuu reippaalta, mutta täysin suoritettavissa olevalta. Toisinaan tämä tarkoittaa erittäin hidasta vauhtia esim. ylämäissä: uskalla pitää syke kurissa.
  • Keskivartalon lihasten hallinta on tärkeää myös hölkätessä! Yritä pitää vatsalihaksissa pieni tuki, jotta asentosi pysyy ryhdikkäänä, muttei luonnottoman jäykkänä. 
  • Pidä hartiat rentona: tämä pitää lenkin aikana tarkistaa monta kertaa.
  • Pyri tekemään hölkästäsi mahdollisimman taloudellinen. Et huoju puolelta toiselle tai pompi ylös alas.  Jalkaterä nousee maasta vain sen verran, että eteneminen on mahdollista ja luonnollista. Sinä rullaat maata pitkin eteenpäin. Rullaus on tärkein termi: hoe sitä hieman itsellesi ja mieti onko askeleesi rullaava; mitä se tarkoittaa? 
  • Jos nilkat tai säären etuosat (penikat) kipeytyvät on sinulla melko varmasti heikot ja/tai kireät pohkeet ja nilkat. Etenkin säären etuosan kiputiloista kärsiville suosittelen nilkkojen syvävenyttelyjä. Nilkkaa ei saa venyttää sivusuunnassa vaan suoraan eteen päin. Myös pohkeen lihaksia on hyvä vahvistaa ja venyttää!

Tässä siis muutamia vinkkejä ja aiheita, mistä Kaupin rinteillä eilen juteltiin.

Oikein mukavia lenkkejä kaikille!

SWAT ja rankka treenaaminen

Olin eilen vetämässä Elixian SWAT -tunnin. Tämä tunti on erittäin rankka army-henkinen 45 min tehotreeni, jossa otetaan miehestä ja naisesta mittaa. :D

Muutaman viikon takaisessa BB:ssa vedettiin talon asukkaille tämä tunti, jonka aikana eräs asukkaista oksensi treenin kovuuden ja tupakkalakon tuoman pahan olon vuoksi.

Kovaa treenaaminen on pitkälti myös itsekurikysymys.

Missään nimessä ei aina kannata/hyödytä vetää treeniä sata lasissa, mutta sekä suorituskyvyn että tahdon lujuuden kehityksen vuoksi on silloin tällöin hyvä painaa harjoituksissa niin kovaa, että meinaa taju lähteä.

 Pitää vain viitsiä.  Et lopeta kesken!

Jos saat pidettyä näistä ajatuksista kiinni, niin treenisi onnistuu. Sinä onnistut!

SWAT kestää 45min. Se on pieni osa päivästä. Treenin lisäksi sinulla jää 23h 15min vuorokaudesta aikaa tehdä kaikkea muuta; vaikka maata sohvalla.

Eilisellä tunnilla nähtiin aivan mieletön tsemppi ja varmasti moni oli enemmän kuin ylpeä itsestään tunnin jälkeen: minä ainakin olin heidän puolestaan: mahtavaa! :D

Kun treenataan, niin treenataan kunnolla; eikös?

Väsyneenä tai puolikuntoisena voi levätä tai tehdä jotain muuta: valita kevyt palauttava harjoitus. Sekin on oikea ja laadukas valinta.

Treenitsemppiä valitsemaasi harjoitukseen!

-Eeva

Kouluttautumisesta

Olen tänä syksynä viettänyt paljon aikaa erilaisissa koulutuksissa. Olen nyt kertaillut vanhoja oppeja ja uusinut lisenssejäni. Täytyy kyllä sanoa, että kertaus on todellakin opintojen äiti. Itse jo alalla reilut 10 vuotta toimineena luulen tietäväni asioista jonkin verrankin, mutta onhan se taas hyvä kerrata, että kuinka se Ylempi Lapalihas kiinnittyykään tai mikä pedagogiikka sopii parhaiten tietylle ikäryhmälle.  On sekin kumma, miten opitut asiat unohtaa..

Liikunta ja hyvinvointi on jatkuvasti ja nopealla temmolla uudistuva ala,  jossa välillä perusasiatkin vaihtuvat; trendeistä puhumattakaan. Ravitsemuksen pitäisi olla perusanatomiaa ja ns. muuttumatonta viisautta, mutta siinäkin on viitearvot muuttuneet “viime vuosina” vaihtuneet huomattavasti, esimerkiksi D-vitamiinin saaantisuositus on viimeaikoina kasvanut huomattavasti, mutta olemme silti huomattavasti jäljessä mm. Jenkkien mallista tässä. Liikunnan puolella taas trendit vaihtuvat nopeaan, ja niin pitääkin; siinä missä muutama vuosi sitten fiilisteltiin ruuhkautuneissa joogaryhmissä heilutellaan nyt kahvakuulia.

Olemme yleisesti siirtyneet yhteiskuntaan, jossa nöyrä oppiminen on avainasemassa: enää ei ole varaa turvautua vanhaan ja tuttuun, vaan omat ajattelumallit tulee aika ajoin haastaa ja mahdollisesti päivittää parempaan. Itse pyrin ajattelemaan, että uuden idean tai -ismin oppiminen ei tarkoita vanhojen tietojen vääryyttä tai huonoutta, vaan ehkä ennemminkin taas yhtä työkalua lisää, joista valita itselleen toimivimman. Ennemmin tai myöhemmin joku kuitenkin tulee kumoamaan myös juuriesitellyn; ylivoimaisen ja hallitsevan ideologian. 

Samalla on hyvä muistaa, ettei oppiminen voi rajoittua koulutuksiin tai hallittuihin tilainteisiin, vaan avoimin mielin saa kassantädistäkin imettyä itselleen vinkkejä siitä, miten esim. minä aion tervehtiä kanssaihmisiäni. Hyvä on myös muistaa, että tekemällä oppii: rohkeasti vain uusiin puuhiin; kehityt varmasti!

Raskaankin koulutussuoran loppupuolella olen iloinen uusista tapaamista ihmisistä, opituista ideoista, nauretuista nauruista ja loistavista treeneistä.

Ja ennenkaikkea olen iloinen päästessäni laittamaan opittua käytäntöön!

Be aware! :D

suomalainen yleisö

Olin lauantaina Turussa juontamassa taas FMX -tapahtumaa.

Olemme jo monesti työryhmän kanssa puhuneet suomalaisesta yleisöstä ja sen ominaispiirteistä.

Suomalainen yleisö on hauska! Ihmiset ovat ujoina katsomossa jännittämässä mitä tapahtuu ja miten täällä kuuluu käyttäytyä. Etenkin kun kyseessä on tuntematton show-formaatti on ihmisillä aluksi hankaluuksia rentoutua ja nauttia.

Siinä missä muuallakin maailmalla käytetään yleisön lämmittelijöitä kuuluu suomalaisia vähän hötkyttää :D .

Suomalaisia pitää käskeä ottamaan rennosti ja innostumaan. Heille pitää kertoa, että nyt on ihan OK, jotta jännittää, ja on ihan sallittua vaikka taputtaa jos siltä tuntuu.

Kun suomalainen katsoja on saanut luvan hassutella hänellä on kivaa: siellä alkavat Simon ja Sannan posket punoittamaan, syke nousee ja suu vääntyy väkisinkin hymyyn.

Jälkeen päin itse kunkin takin täyttää hyvä mieli: olipa siistiä!

Seuraavalla kerralla jo osataankin ihan toinen meininki.

Siispä rakkaat kanssaihmiset: uskaltakaa kertoa jos jokin asia on teidän mielestä hienoa! Ihan pienissä arkipäivän asioissakin; joohan? :D

Facebook

Ryhdyhän FB-kaverikseni!

Ryhdy kaverikseni täältä.

Upouudet nettisivut!

Huraa!

Eeva Eloveena -nettisivut ovat vihdoin avautuneet. Täältä löydät tietoa ja ideoita parempaan eloon.

Seuraamalla blogiani luet ajankohtaisimmat ajatukseni hyvinvointialalta.

Tästä se kaikki alkaa! :D

-Eeva